BIO

Olen työskennellyt koreografina ja tanssijana erilaisissa taideprojekteissa vuodesta 2008 lähtien.

Koreografinen työni on tähän asti käsitellyt luontosuhdetta (Puu 2009, Vesi 2011), henkilökohtaista menetystä (Nevereverland 2017) sekä toisen kohtaamista (Häkki 2014, Silmästä silmään 2018). Työskentelyprosesseissa pyrin antamaan tilaa pienten yksityiskohtien huomioimiseen ja kunnioitan vaikeaselkoisuutta.  

Esiintyjänä olen tällä hetkellä sekä ihmiskeskeisen että ei-ihmiskeskeisen ilmaisemiseen liittyvien kysymysten äärellä. Viime aikoina olen työskennellyt Esa Kirkkopellon, Karolina Ginmanin ja Sonja Jokiniemen teoksissa. Aiemmin olen esiintynyt muun muassa Liisa Pentin, Eeva Muilun, Elina Pirisen sekä Jenni Kivelän teoksissa.

Galleria tiloissa tapahtuvat esitykset ja videotaideprojektit ovat toimineet monitaiteellisena yhteistyönä mm. Martta Tuomaalan, Elina Lifländerin, Nanni Vapaavuoren, Ulla ja Kaisu Koiviston sekä Andy Bestin ja Merja Puustisen kanssa. Näissä projekteissa olen ollut sekä tanssijana että koreografina. Tällä hetkellä teen yhteistyötä koreografina Martta Tuomaalan Yes you Can! -videoinstallaatiossa.

Tulevaisuudessa kiinnostukseni on erityisesti koreografina kehittää työtäni absurdiin ja hallitsemattomampaan suuntaan: voisiko ei-tietäminen ja puolitiehen jättäminen olla monialaisen yhdessä tekemisen ja kokeilemisen suoranainen päämäärä? -Michelle Le Doeuff.